Siirry Nuori Suomi -organisaation sivuille
 

SANASTO


Täältä löydät liikuntaan liittyvät yleisesti käytetyt käsitteet ja niiden selitykset. 

Havaintomotoriset taidot
tarkoittavat sitä, miten lapsi hahmottaa omaa kehoaan ja sen eri puolia suhteessa ympäröivään tilaan, aikaan ja voimaan.

 

Hienomotoriset taidot tarkoittavat pienillä lihaksilla aikaansaatuja tarkkuutta vaativia liikkeitä.

 

Karkeamotoriset taidot tarkoittavat kehon suurilla lihasryhmillä aikaansaatuja liikkeitä.


Kausisuunnitelma
tarkoittaa yhden kokonaisen toimintakauden ajalle tehtyä yleissuunnitelmaa.

 

Kehon keskilinja tarkoittaa nenän ja navan kautta kulkevaa linjaa, joka halkaisee kehon pystysuorassa kahteen puoliskoon: oikeaan ja vasempaan puoliskoon.

 

Kehonhahmotus tarkoittaa taitoa tunnistaa ja nimetä kehon eri osia, taitoa tunnistaa kehon ääriviivat, taitoa tunnistaa kehon eri puolet sekä taitoa ylittää kehon oletettu keskilinja. Kehonhahmotuksesta käytetään myös käsitteitä kehontuntemus, kehonkuva ja kehonkaavio.

 

Kognitiivinen kehitys tarkoittaa tiedollista kehitystä. Siihen kuuluvat havaitseminen, ajattelu, kielen sekä muistin toiminnot.

 

Kokonaisvaltaisella kehittymisellä tarkoitetaan fyysisen kasvun ja kehityksen lisäksi motoristen, kognitiivisten sekä sosioemotionaalisten taitojen kehittymistä.

 

Käsittelytaidoilla tarkoitetaan koko kehon motorisia taitoja, joiden avulla lapsi pystyy käsittelemään esineitä, välineitä ja telineitä.

 

Lajitaidot tarkoittavat niitä perustaitoja, joita tarvitaan, että voi osallistua jonkin tietyn liikuntalajin harjoittelemiseen ja esim. pelaamiseen.

 

Liiketekijöillä tarkoitetaan sellaisia yleisesti käytössä olevia tekijöitä, jotka ovat yhteisiä kaikille motorisille taidoille. Liiketekijöitä ovat tila, aika ja voima. 

 

Liikkumistaidoilla tarkoitetaan taitoja, joiden avulla lapsi siirtyy paikasta toiseen.

 

Motorinen kehitys tarkoittaa lihaksilla aikaansaatua tietoista toimintaa, johon sisältyy havaitseminen, suunnittelu ja motivaatio.

 

Motorisilla perustaidoilla tarkoitetaan kävelyä, juoksemista, hyppäämistä, heittämistä, kiinniottamista, potkaisemista ja lyöntiä.

 

Ohjaustapa tarkoittaa ohjatun liikuntatilanteen organisoimiseen, toteuttamiseen, palautteenantoon sekä arviointiin käytettävää työtapaa tai -muotoa.

 

Omaehtoinen liikunta tarkoittaa sellaista liikkumista, jota lapsi tekee omasta halusta ja mielenkiinnosta joko yksin tai yhdessä muiden kanssa. 

 

Opetusjärjestelyt tarkoittavat tapaa, jolla opetus organisoidaan.

 

Painopiste tarkoittaa sellaista kohtaa kehossa, johon kehon massan oletetaan keskittyvän.

 

Pelikäsitys tarkoittaa sitä, miten pelaaja ymmärtää pelin tarkoituksen ja sen eri ominaisuudet sekä miten hän käsittää pelin strategian.

 

Sosioemotionaalisella kehittymisellä tarkoitetaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja, kuten tunteiden tunnistaminen, nimeäminen, ilmaiseminen ja hallinta sekä toisten kuunteleminen ja auttaminen.

 

Symmetriset motoriset taidot tarkoittavat kehon molemmilla puolilla (samanaikaisesti oikealla ja vasemmalla) tehtäviä liikkeitä.

Tasapainotaidoilla tarkoitetaan taitoa mukauttaa kehon painopiste paikallaan olevaan tai liikkuvaan tukee nähden siten, että keho pysyy tasapainossa.

 

Tukipinta tarkoittaa sitä aluetta alustassa, johon vartalo tukeutuu.

Yhteistoiminnallinen oppiminen tarkoittaa ohjaustapaa, jossa jokaisella ryhmän jäsenellä on aktiivinen rooli. Yhteistoiminnallinen oppiminen korostaa ryhmän jäsenten yhteisvastuuta oppimisesta.

 


 
  sponsorit
liikuntaleikki liikuntavinkki